Asseri Lindroos sijoittui kuudenneksi Imatran SM-rallissa
Lindroosin rallisuvun nuorin kuljettaja, Asseri sijoittui SM4 luokassa kuudenneksi lauantaina Imatralla ajetussa kesäkauden avanneessa SM osakilpailussa.
Erikoiskoetulosten perusteella Asseri ja hänen kartturinsa Henri Kallioniemi olisivat olleet seitsemänsiä, mutta Rasmus Pentti keskeytti viimeisellä siirtymälla heidän edeltään.
Loppuaika oli 51.20,3 ja edelle sijoittuneen Joona Ylipahkalan aika 1.55,5. Molemmat ajavat nuorten suomenmestaruudesta, jossa Joona sijoittui kolmanneksi. 5,6 sekuntia nopeammalla ajalla Asseri olisi pokannut kilpailusta kolmostilan pokaalin.
Asserin ja Henrin ralli lähti heti hyvin käyntiin. Ensimmäiselle erikoiskokeelle tuloksena oli luokan viidenneksi nopein aika. Sen jälkeen he ajoivat enimmmäkseen kuudenneksi ja seitsemänneksi nopeimpia aikoja. SM4 luokassa starttasi 11 kilpailijaa, joista kaksi keskeytti.
Toki uran harjoitteluvaiheessa sattuu ja tapahtuu, mutta nyt tapahtumat olivat pari pientä: EK2:lla pieni betoniporsaaseen osuminen, joka aiheutti ainoastaan aurauskulmien säädön huollossa sekä EK4 keuhkot tyhjännyt ylipitkä hyppy.
Seuraavaksi Asseri kilpailee 6.6. Seinäjoella ajettavassa F-Cupin kesäkauden avauskilpailussa.
Kuva: Eija Vuollet

















